23.1.2015

Ihana Vintage Paint

Ompas taas aika vierähtänyt. Ihan toimettomana ei silti ole oltu. 
On maalattu nuorimman lapsen huoneen katto valkoiseksi, voi miten valoisaksi tuo katon maalaus huoneen saikaan. Muuten remontoimme huoneen jo muutama vuosi sitten ja harmittelin kun katto jotenkin jäi puun väriseksi. No nyt asia korjattu, eikä se ollut ollenkaan hankala juttu. Tiesin että kevään tullen se alkaa minua taas vaivaamaan, joten nyt oli hyvä hetki tehdä asialle jotain. Ja olen kyllä niin tyytyväinen.

Kivijalkapuotimme aukesi taas pienen tauon jälkeen ja sopivasti edellispäivänä saapunut kirja uutuus Jeanne d' Arc Livingiltä löytyi jo eilen puodin hyllystä.
Nyt se löytyy jo verkkopuodinkin puolelta, pahoittelut kun en sitä eilen sinne vielä ennättänyt laittamaan, vaikka tiedän joidenkin sitä sieltä jo innokkaana etsineenkin.

Kirja on kyllä niin ihana ja kuvat todella kauniita.

Tässä pieni maistiainen teillekin muutaman aukeaman verran.






Kirjan ulkoasukin on niin iiiihana!


Ihanaa viikonloppua!

Nina

1.1.2015

Ihanaa Uutta Vuotta 2015!

Keltaisen Kartanon väki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista Uutta Vuotta 2015.

Samalla suuri kiitos blogini lukijoille ja ihanille asiakkaille joita sain viimevuoden aikana muutamia ihan  oikeasti tavatakin :)

Pieni puoti avautuu taas uudelleen tammikuussa, tarkemman ajankohdan laitan tuonne
verkkopuodin etusivulle.

Nyt alkuvuodesta vietämme hiukan lomaa ja nautimme ajasta ilman aikatauluja!



Nina