30.12.2013

Ihanaa Uutta Vuotta 2014!

Haluan toivottaa oikein ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta 2014 ihan jokaiselle ihanalle lukijalleni!

Nina

24.12.2013

Rauhallista Joulua!

Meillä on viime päivät ollut aika leppoisaa menoa, on leivottu pipareita, kuunneltu joulumusiikkia ja sen sellaista. Tänään teimme viimeiset ruokaostokset ja piipahdimme tutussa kahvilassa kuumalla kaakaolla.
Nyt hiljennymme joulun viettoon. Kartanonväki toivottaa ihanaa ja rauhallista joulua kaikille ihanille lukijoilleen.


Nina


14.12.2013

Tampereen Tallipihalla sunnuntaina

Hei, Keltaisen Kartanon myyntipöytä on katettu sunnuntaina 15.12 Tampereen Tallipihalle. Odotan innolla joulutorille pääsyä ja lumeton maakaan ei haittaa tunnelmaa yhtään sillä joutunnelma on jo meillä löydetty ajat sitten. Tallipihan joulutori karuselleineen kaikkineen on ihan mahtava paikka, miljöö vanhoine rakennuksineen on niin tunnelmallinen että siellä kannattaa ehdottomasti poiketa. Lämpimästi tervetuloa, minä lähden nyt silittämään vanhat valkoiset käsinkirjailluin pitsein somistetut lakanat jotka levitän huomenna pöytääni ja niiden päälle katetaan ihana jouluinen kattaus. Tänään siis pakkaamista ja huomisen suunnittelua tiedossa koko päiväksi, mukavaa puuhaa :) ja jossain välissä piipahdamme pienimmän mamsellin kanssa tuolla koulun joulumyyjäisissä moikkaamassa tuttuja. Ihanaa joulunodotusta kaikille!



Nina


4.12.2013

Käsintehdyt saippua ihanuudet

Nämä ihanat käsin tehdyt saippuat kun saapuivat otin muutaman ihanuuden kokeeksi käyttöön ja ihaniahan ne ovat, ensinnäkin tuntuu nuo tuoksut jo kerrassaan aivan ylelliseltä. Ihanaa vaihtelua jo pelkästään käsienpesuun ja hassua miten paljon päivää piristääkään hyvän tuoksuinen saippua. Saippuoita valitessa
kaupassa ei aina tule asiaan niin paljoa kiinnitettyä huomiota, välillä on väri, joskus ulkonäkö, tarjolla olevasta valikoimasta tulee valinta tehtyä milloin milläkin perusteella. Mutta täytyy nyt todeta että  näin talvi aikaan kuivan ihon kanssa kamppailevana lisää ihanuutta päivään tuo saippua joka ei kuivata ihoa vaan hiukan jopa hoitaa sitä. Käsivoiteita talvi aikaan ainakaan ei tietystikään voi unohtaa kokonaan. Ja mikä ihana lahja idea, niin kauniissa pahvisissa rasioissaan, aika suloisia.





Terkkuja teille kaikille!

Nina





25.11.2013

Enkelikoristeet

Tein näitä ihania enkeleitä edellisviikon loppuna. Nuo vanhojen kirjojen sivut ovat niin kaunista askartelu  materiaalia.
Enkelit lensivät koristamaan joulun odotus kuusemme oksia, Voi miten kauniilta ne näyttävätkään tuolla kuusen oksilla.
Tänä viikonloppuna minulla oli toisenlainen askarteluprojekti liittyen sekin jouluun ja koristeisiin, mutta siitä kuvia hiukan myöhemmin.



Ihania askarteluhetkiä kaikille!

-Nina


5.10.2013

Ihana syksy ihanine väreineen................................................

Syksy on minusta niin ihanaa aikaa, syksyn värit ja tuoksut. Kesän jälkeen voi rauhoittua sohvan nurkkaan tekemään suunnitelmia vaikkapa seuraavalle kesälle. Pikku hiljaa voi jo suunnata katsettaan vaikkapa tulevaan jouluun, sytyttää muutaman kynttilän, tulen pönttöuuniin ja ottaa vaikkapa mukavan kirjan kaveriksi. Sade ropisee ikkunaan ja tuuli lennättää lehtiä.Vaikka olen kesä ihminen niin olen ehdottomasti syksy ihminenkin, itse asiassa kaikki vuoden ajat ovat kivoja ja omalla tavallaan tarvitsen ne kaikki, niihin on vain niin tottunut ja saa puuhata eri vuoden aikoina hiukan erilaisia juttuja. Tänään keräsimme kaikki pihakalusteet puutarhasta varastoon, enää ei ole tullut pihalla istuttua ja nyt saa rauhassa meidän puolesta vaikka talvi tulla.
Jätimme muutaman tuolin toki jos haluaa puutarhatöiden välissä hiukan istua ja nauttia aikaansaannoksistaan.











Mukavaa syksyistä viikonloppua ihanille lukijoille!

-Nina



14.9.2013

Teatteri

Teatteri taidetta................................

Pihaleikit aurinkoisina päivinä voivat olla monenlaisia. Tytöistä nuorimmaisen lempileikkeihin tällä hetkellä 
kuuluu ehdottomasti hurmaavat petsit. Hän tekee mielellään itse pieniä teatteri juttujansa. Petsit seikkailevat
milloin missäkin ja hän itse kuvaa videokameralla ja hetken päästä on perheen jäsenten iloksi kameraan tallennettuna jos jonkin moista tarinaa. Kertoja, kuvaaja,tuottaja ja ohjaaja samassa paketissa, kätevää. Voin kertoa että mielikuvista ei puutu näistä pikku tarinoista.
Ja petseille me kesällä rakensimme ihan oman näyttämön, minä sahailin vanerista ensin osat ja sitten kokosimme näyttämön.Sitten maalia pintaan ja hieman koristeita ja lopuksi ompelin verhot niin sanotuksi esiripuksi. Ideana on että hän voi vaihtaa lavasteita ja piirtää sekä askarrella itse niitä tarinoiden mukaan.
Ne on sitten helppo kiinnittää tuonne taustaan. Aina ei lelujen tarvitse olla hienoja kaupasta ostettuja joissa leikitkin on valmiiksi suunniteltu, vaan ne voivat olla tällaisia hieman pelkistetympiäkin ja leikeissä on vain mielikuvitus rajana :)


Näytöstä juontaa ihana juontaja Kristiina.


Välillä on tietysti väliaika.


Yleisö odottaa jo malttamattomana näytöksen jatkumista.


Väliajalla on tarjolla tietysti herkkuja :)


Ja odotus palkitaan, näytös jatkuu.


Välillä näyttämöllä pyörähtää ihanat ballerinat.


Voi miten he ovatkaan kauniita.


Pienin ballerina


Tällä aurinkoisella näyttämöllä minäkin haluaisin esiintyä :)


Ja tanssi jatkuu pitkälle iltaan.

Mukavaa ja aurinkoista lauantaita kaikille ihanille lukijoille :)

Nina

26.8.2013

Sadonkorjuuaika

Ihana sadonkorjuuaika on taas koittanut. Omenia popsitaan ja mehuja keitellään. Noi omenat on niin kauniita. Muutama piirakkakin on tullut tehtyä. Tässä maistiaisia näin kuvien muodossa.













Mukavaa ja aurikoista viikkoa  teille kaikille :)

Nina



12.7.2013

Kesäherkkuja

Ihanat mansikat ovat parasta kesäherkkua. Niitä on meillä taas popsittu melkoiset määrät. Syöty sellaisenaan, tehty mansikkarahkaa, kiisseliä, mitä milloinkin ja tietysti vähän pakastettukin talven varalle. On ne vaan niin ihania näin tuoreina. Tämän kesän ilmat on olleet ihan mahtavat ja aurinko on hellinyt meitä todella paljon. Me syömme usein kesäisin hienolla ilmalla ulkona. Grillaamme paljon ja nautimme yhteisistä ruokahetkistä aina kun vain mahdollista. On jotenkin mukava istua koko perhe saman pöydän ääreen ja nauttia ateria yhdessä rauhassa, vaihtaa kuulumisia, välillä syntyy ihan mukavia ja antoisia  keskusteluhetkiä ja lapsetkin osallistuvat. Samalla on mukava päivittää päivän kuulumisia kun nuorillakin on jo paljon omiakin menojaan :)





Herkullista viikonloppua kaikille : )

Nina

29.6.2013

Pionin tuoksua

Keittiössä tuoksuu pioni, laitoin muutaman kukan tiskialtaaseen arkiaskareita piristämään ja aina ohi kulkiessa sieltä tulee ihana tuoksu, tulee hyvä mieli :). Pionit ovat kärsineet aika lailla viimepäivien kovista ukkosmyrskyistä, harmi kun muutenkin niin hetken vain kukkivat. 




Arjen pieniä iloja :)

Mukavaa viikonloppua  :)

Nina