29.4.2014

Vappua!

Vappufiiliksissä jo ollaan, viimeviikonloppuna saatiin itsetehtyjä munkkeja.
Vanhin tyttäristä ryhtyi leipuriksi ja ilahdutti meitä suussa sulavilla leipomuksillaan, nam.

Oikeastaan perjantai alkoi jo vauhdilla, ensin oli nuorimman mamsellin baletin yhteisharjoitukset
ja siitä vaihdoimme vauhdilla hieman vauhdikkaampaan menoon kun illalla
oli vielä vuorossa koulun disco.
Lauantaina oli vuorossa keskimmäisen mamsellin hip hopin kevätesitys ja sen jälkeen piipahdimme ystävä perheen luona kylässä.

Kaiken keskellä on yritetty tehdä puutarha hommia ja noiden ihanien säiden vuoksi ne ovatkin edenneet ihan mukavasti.

Huomenna koulussa lapsilla on Jännäpäivä, joka tietää kaikkea kivaa puuhaa koko päiväksi.
Ja koululaisten tultua kotiin on melko varmasti hypättävä mukaan vapun viettoon itsekin.

Olen ennättänyt hiukan kuvaillakin tuolla ulkona!







Ihanaa ja aurinkoista vappua !

Nina

16.4.2014

Lankalauantaina Tallipihalla Tampereella!

Keltainen Kartano on rimsuineen ja röyhelöineen lauantaina 19.4.2014 Tallipihalla.
Muutama madonnakin mukaan pakataan ja pupuja, nythän on pääsiäinen.
Tallissa on myös ihan oikeita pupuja, ja ne on niin söpöjä.
Tallipiha on avoinna 11.00-16.00.

Tervetuloa!


- Nina